HIETAMAN KIRKON TOIMINTARYHMÄN VUOSIKERTOMUS 2025
Hietaman kirkon keskusristi heijastui kauniisti alttariseinälle 29.11. vietetyssä Neljä toivon kynttilää -tapahtumassa.
Vuoden 2025 alussa perustettiin Hietaman kirkon toimintaryhmä. Äänekosken seurakunnassa on useita toimintaryhmiä. Toimintaryhmät syntyvät innostuksesta vahvistamaan seurakuntatyötä eri puolilla Äänekoskea. Toimintaryhmät mahdollistavat seurakuntalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen seurakuntatyöhön.
Toimintaryhmään kuuluu seurakuntalaisia ja työntekijöitä; uusia jäseniä saa tulla mukaan milloin vain. Vuoden aikana toimintaryhmässä ovat olleet mukana Timo ja Paula Forsgren, Reetta Launonen, Pasi Leino, Jenni Pullinen, Terttu Suopellonmäki, Sinikka Rautiainen ja Elina Tourunen. Toimintaryhmä nimesi valmentajikseen Timo Forsgrenin ja Elina Tourusen.
Vuoden mittaa toimintaryhmä kokoontui aina tarvittaessa suunnittelemaan ja toteuttamaan tapahtumia Hietaman kirkossa ja Tuulenpuiskussa. Syksyllä pidettiin palaveri Hietaman kyläyhdistyksen ja Hietaman nuorisoseuran vastuunkantajien kanssa, tehtiin yhteisiä suunnitelmia ja käynnistettiin yhteistyötä.
Hietaman kirkon tapahtumia:
15.4. Hiljaisen viikon tiistai-illan hartaus, toteutuksessa mukana Äänekosken toimintaryhmä
3.5. Toivoa naisille 25-vuotisjuhla. Vierailijana Eeva Vähäsarja, Sanansaattajien lähetystyöntekijä, musiikissa Albertin perhe. Järjestelyvastuussa Toivoa Naisten Hietaman piiri ja Paula Forsgren.
12.6. Äänekosken musiikkiopiston kirkkokonsertti: Silja Makkonen, harmonikka, Hanna-Riikka Wacklin, huilu ja Rauni Parantainen, laulu.
7.9. Sadonkorjuukirkko
Sadonkorjuukirkossa saarnasi Timo Forsgren. Kiitimme Hyvä Jumalaa metsän, pellon ja puutarhan antimista.
24.9. Kati ja Tommi Kaleniuksen kirkkokonsertti
12.10. Illan tummetessa toivoa Psalmein ja sävelin. Roseniuksen pojat vaimoineen, Tommi Kurtti ja toimintaryhmä.
31.10. Pyhäinpäivän aattona toimintaryhmä tarjosi lämmintä mehua ja keksejä
1.11. Pyhäinpäivän kynttiläkirkko
29.11. Neljä toivon kynttilää – tarinoita toivosta. Toivoa naisille -työn jouluinen hetki.
7.12. Kauneimmat joululaulut hietamalaisin voimin. Olga Kolari säesti lauluja kanteleella ja harpulla, esilaulajana Juha-Matti Åsenbrygg.
18.12. Grace-kuoron joululaulut, joht. Markku Aho
24.12. klo 13 ja 14 Joulun aattohartaudet
Hietamalaisin voimin järjestetyssä Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa-Olga Kolari säesti tuttuja, rakkaita joululauluja.
Kirkon tapahtumien lisäksi Tuulenpuiskussa kokoontui useita pienryhmiä:
MIESTENPIIRI parittomien viikkojen perjantaisin klo 18
ILOSANOMAPIIRI parittomien viikkojen torstaisin klo 17-19
NAISTENPIIRI: Toivoa naisille joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 13-15
LÄHETYKSEN RUKOUSPYSÄKKI joka kuukauden viimeisenä keskiviikkona klo 13-15
Lisäksi kaksi hietamalaista äitiä päätti perustaa Tuulenpuiskuun PERHEKAHVILAn Perhekahvila kokoontui syksystä alkaen to klo 9.30-11.30 - paitsi kun on oli MUKSUPARKKI 26.3. ja 23.4. klo 9-11.30.
Työ jatkuu: kuvassa Toivoa naisille -naistenpiirin osanottajia keväällä 2026.