Hietaman kirkko

Hietaman kirkko

Saarijärventie 441, 44170 Hietama

040 567 4051 Tilojen käyttö: suntio Riitta Kaikuranta

050 551 3672 Tilavaraukset: seurakuntatoimisto

130

 

Hietaman kirkko on rakennettu vuosisatoja viljellylle Möttölänharjulle, Suojoen rantaan. Sen on suunnitellut arkkitehti Timo Suomalainen, joka on suunnitellut mm. Temppeliaukion kirkon yhdessä veljensä Tuomo Suomalaisen kanssa. Puusta, kivestä ja lasista tehtyä rakennusta ympäröi puistomainen hautausmaa. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1997, hautausmaa kolme vuotta aiemmin.

Kirkkosalin erikoisuuksia ovat valon tulo pääosin ylhäältä sekä iltapäivisin alttariseinälle heijastuva ristin hahmo. Alttarilta avautuu suurien ikkunoiden kautta näkymä keskisuomalaiseen maisemaan. Kirkkoon mahtuu 130 henkilöä. Hietaman kirkko on auki kesäisin arkipäivisin klo 10-14.

Hietaman kirkon kulkueristi

Siellä se katajan siemen alkoi itää
Isomäen pellon vierellä joskus viime vuosisadalla
Vaan tälle tultaessa oli elämänhalu jo sammunut.
Sieltä sen korjasin, suojaan sateelta
kuivettuneen karahkan Puimalan parvelle odottamaan inspiraatiota
Mihin tuota käyttäisin?
Kului vuosi, toinen, vuosikymmenkin.
Hietaman kyläkirkosta puuttui kulkueristi
Korpelan Seppo sen lupasi valmistaa
Raudasta, kestävän, kauniin kuin lähetyskynttelikkökin.
Vaan kutsui kotiin Luoja
Kuva rististä lähti myös mukaan
Ei jäänyt ideaa, ei kuvaa jälkeen.
Vaan tuosta katajaisen kansan kuvastimesta
Jo aikaa sitten Luoja tiesi ristin syntyvä.
Häneltä sain aatteen, taidon
Tuosta sahaan, tuota höylään,
Tuohon nyöri, tuosta tämmillä sipaisen.

Kuva, joka sisältää kohteen tuli, huonekalu, alue

Kuvaus luotu automaattisesti

Siinä nyt seisoo tyhjä risti
Kiitän Luojaa kun työhön pisti.

Tollonmäellä 02.11.2022

Timo Forsgrén

Sijainti kartalla

Esteetön kulku Esteetön kulku
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

la 14.11. klo 13.00

Saarijärventie 441, 44170 Hietama

Naisten iltapäivä Hietaman kirkossa

Naisten iltapäivä Hietaman kirkossa: Elämän makuisia tarinoita ja musiikkia, Manna-Mari ja Jari Tolppila. Raamattutuokio, Marjaana Kotilainen. Rukousta ja ehtoollinen Tarja Seppänen. Ja lopuksi kahvit.
Mukana Toivoa naisten pysäkin naisia.
Pientä myytävää lähetyksen hyväksi.
to 19.11. klo 17.00

Saarijärventie 441, 44170 Hietama

Ilosanomapiiri Hietaman Tuulenpuiskussa

Luetaan ja tutkitaan yhdessä raamattua Ilosanomapiirin kysymysten avulla.
pe 20.11. klo 18.00

Saarijärventie 441, 44170 Hietama

Miestenpiiri

Hietaman miestenpiiri Tuulenpuiskussa. Tervetuloa!
to 3.12. klo 13.00

Saarijärventie 441, 44170 Hietama

Hietaman Toivoa naisille -pysäkki

Toivoa naisille -pysäkki kokoontuu joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona Hietaman Tuulenpuiskussa. Lisätietoa: toivoanaisille.fi
to 3.12. klo 17.00

Saarijärventie 441, 44170 Hietama

Ilosanomapiiri Hietaman Tuulenpuiskussa

Luetaan ja tutkitaan yhdessä raamattua Ilosanomapiirin kysymysten avulla.
pe 4.12. klo 18.00

Saarijärventie 441, 44170 Hietama

Miestenpiiri

Hietaman miestenpiiri Tuulenpuiskussa. Tervetuloa!
to 17.12. klo 17.00

Saarijärventie 441, 44170 Hietama

Ilosanomapiiri Hietaman Tuulenpuiskussa

Luetaan ja tutkitaan yhdessä raamattua Ilosanomapiirin kysymysten avulla.
to 24.12. klo 13.00

Saarijärventie 441, 44170 Hietama

Aattohartaus

Jouluaatto
Päivän aihe: Lupaukset täyttyvät
Liturgina Linda Santonen. Musiikissa Tommi Kurtti.