Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Liimattalantie 575, 44150 Äänekoski
040 567 4051 suntio Riitta Kaikuranta
045 139 3617 emäntä Suvi Hiekkala
120
Lämmityksen uusintaan on määrärahavaraus talousarviossa 2023. Urakkakilpailutus tehdään alkuvuonna ja jos saadaan hyväksyttävä tarjous, urakka on tarkoitus toteuttaa syys-marraskuussa. Samaan ajanjaksoon ajoittuu myös keittiön korjaus.
1.9 -30.11.2023 leirikeskukseen ei voida ottaa varauksia/tilaisuuksia.
Vuonna 2022 Leirikeskuksen toimintaryhmässä oli seurakuntalaisjäseninä Aino Piilonen, Pentti Kinnunen, Hannu Lehmonen, Juha-Matti Sirkka, Emmi Saastamoinen, Esa Rantanen, Leila Lindell.
Työntekijöistä mukana oli Lauri Pietikäinen, Anna Piilonen, Aija Puttonen ja Sari Vehmanen-Mäntynen.
Toimintaryhmänvalmentajat olivat: Sari Vehmanen-Mäntynen ja Aino Piilonen.
Toimintaryhmä kokoontui kolme kertaa vuoden aikana.
Ensimmäinen kokoontuminen oli 9.2.2022 jossa suunniteltiin frisbeeradan avajaisia toukokuulle.
Manu ja Matti Laitila huolehtivat radan huollosta. Frisbeeradan väylä opasteet oli saatu valmiiksi. Kiitos siitä Tero Parkatille.
Pasi Leinolle kiitos, että laittoi opasteet radalle.
Haaveena oli, että saataisiin leirikeskukselle omat nettisivut. Tämä asia on vielä kesken.
Majoitusrakennuksen päätyyn tehtiin uusi pelikenttä lapsille ja nuorille, jotta parkkipaikka voisi olla autoja varten. Palaute on ollut, että pelikenttä on liian pieni, joten tähän asiaan pitää vielä palata.
Kiinteistöstrategia valmistui vuoden 2022 aikana ja se antaa suunta viivaa Laajaniemen käytölle. Toimintaryhmä on antanut lausunnon Laajaniemen käytöstä.
Toinen kokoontuminen oli 26.4.2022 Laajaniemessä, jossa suunniteltiin toukokuussa olevia frisbeeradan avajaisia, jotka jouduttiin kuitenkin siirtämään elokuulle koska rata oli liian märkä eikä ehdi kuivua tarpeeksi.
Tässä kokouksessa oli mukana myös Äänekosken frisbee yhdistyksen väkeä.
Avajaisten kulku suunniteltiin valmiiksi elokuuta varten.
Kävi kuitenkin niin että avajaisia jouduttiin siirtämään vuoden 2023 puolelle aikataulu ongelmien vuoksi ja ne on päätetty pitää 11.5.2023
Kolmas kokoontuminen oli 16.11.2022 jossa pohdittiin yleisesti Laajaniemen tulevaisuutta.
Leirikeskukseen on tulossa mittava lämmönvaihto remontti. Öljystä luovutaan ja tilalle tulee vesi-ilma lämpöpumput. Samalla tehdään keittiön saneeraus.
Päärakennukseen laitettiin akustiikka levyjä seiniin ja akustiikka verhot päärakennuksen salin ikkunoihin.
Frisbeeradasta todettiin, että se olisi raivattava kolme kertaa vuodessa.
Sitten jäätiin odottamaan seuraavaa kevättä, jotta radan avajaiset vihdoinkin toteutuisi.
Laatija: Sari Vehmanen-Mäntynen
--------------------------------------------------
Frisbee-radan talkoot pidettiin keväällä 2021 ja niin alkoi valmistua 9- väyläinen rata. Ratahankkeessa on mukana Konginkankaan kyläyhdistys, Äfky, Äänekosken kaupunki ja Äänekosken seurakunta.
Äfkyltä voi saada opastusta tähän harrastukseen.
Harrastajan välineistöä / kiekkomalleja / frisbee kori:
040 567 4051 suntio Riitta Kaikuranta
vs99Tglox1jZyirNuiYv7CJT6ngahxnehrf99Tglox1jZarxfbxrann:bgyvnz
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä