Kirkon kulmilta -kolumni

Lähimmäisenrakkaus
 

Kesään liittyvät kesähäät, joissa itse kukin on käynyt, tänä kesänä tai aiemmin. Häissä olemme kuulleet Paavalin jaloa runoutta: ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.”  Paavalin runo on läpileikkaus kaikesta parhaasta mitä Kristuksen tunteminen ihmisessä voi vaikuttaa. Se runo on pyyteettömän lähimmäisenrakkauden käsikirja.

Paavalin loistorunouden taustalla ovat varsin ikävät asiat. Korinttia piinaavat pahasti tulehtuneet ihmissuhteet. Niitä Paavali on yrittänyt korjata monin tavoin: vakavilla nuhteilla, vetoavilla puheilla. Ne eivät ole tepsineet. Nyt hän koettaa toista tietä: ”On kuitenkin yksi tie, parempi kaikkia muita”, hän kirjoittaa ja sitä seuraa kirkas, sisäistä innostusta hehkuva Rakkauden ylistyslaulu.

Minäkin olen opettajana kokeillut kaikkea tarpeellisen opin perille menoksi: kehotusta, nuhdetta, painostusta. Kokemuksesta voin sanoa, etteivät ne kovin hyvin tepsi. Parhaiten tehoaa neuvo, jonka itse Jeesus tuli sanoneeksi: ”Sanon siis teille: kun rukoilette jotain Jumalalta, uskokaa, että olette sen jo saaneet. Silloin pyyntönne toteutuu.” Opiskelijoiden kanssa onnistuin parhaiten, kun puhuttelin heitä valmiina insinööreinä, arvostavasti ja kunnioittaen, enkä osoittanut sormella jokaista puutetta, joita heidän suorituksessaan vielä oli. Kun muistin antaa aina monta positiivista havaintoa suorituksesta ennen kuin kiiruhdin kommentoimaan puutteita, havaitsin heissä toivottua muutosta. Niillä konstein hyvät piirteet lisääntyivät ja huonot vähenivät kohti tutkinnon päättämistä.

Häitä tulee harvoin muistuttamaan meitä lähimmäisenrakkauden periaatteista. Siksi rakkauden ylistyslauluun kannattaa palata yhä uudelleen. Eikä sekään riitä. Meidän on hyvä mitata tällä laululla elämäämme päästä päähän ja kaikissa tilanteissa, kotona, työssä, parisuhteessa, kirkossa – ja tiedämme, ettei se helppoa ole! Tiedolla on helppo loistaa. Mutta ilman rakkautta tietokin on arvotonta – niinkin sanottiin Paavalin runossa.

Rippikoulut ovat tällä erää lähes ohi. Olin todistamassa liikuttuneena, kuinka rippikoululaisten päälle laskettiin kummien, isosten, nuorisotyötekijän ja papin siunaavat kädet.  Siunaus, jonka nuoret alttarilla saivat, muodostavat kuin suojaavan verhon, jonka sisälle kuuluu yksin Rakkauden ylistyslaulu. Sen verhon suojassa toteutuu pyyteetön lähimmäisenrakkaus ja turvallinen, nuorta arvostava kasvu. Meidän tehtävänämme on loistaa rakkautta, kärsivällisesti ja lakkaamatta.

  Marjatta Huhta, Konginkankaan toimintaryhmä