Erilaiset ihmiset
Kirkossamme pidän erityisesti siitä, että täällä saa palvella ja kohdata hyvin monenkirjavaa väkeä. Kirkkoomme mahtuu lähestulkoon kaikki ja kaikenlaiset ihmiset. Tämä näkyy myös seurakuntamme työyhteisössä, sekin on rikkaus, josta olen iloinen. Seurakuntaa on kuvattu tilkkutäkkinä, jossa jokaisella erilaisella tilkulla on oma tärkeä paikkansa ja tehtävänsä.
Raamatussa tätä asiaa käsitellään ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä, jossa sanotaan: ”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.. Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista?” (1Kor.12). Jokaisella ruumiin jäsenellä on oma paikkansa ja tehtävänsä. Samalla tavalla Kristuksen ruumis, eli seurakunta, koostuu erilaisista kristityistä. jokaisella meistä on oma paikkamme seurakunnassa ja omassa yhteisössämme. Kaikille on tehtävää ja jokainen on omalla paikallaan tärkeä. Yhteisömme hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että me olemme erilaisia ja täydennämme siten toinen toistamme. Yhdessä, kokonaisena ruumiina olemme vahvempia, kuin yksin tai pieninä kuppikuntina.
Seurakuntalaisena ja ihmisenä tehtäväksi jää opetella erilaisuutta itsessään ja ympärillään. Opetellaan elämään yhdessä ja iloitsemaan yhteydessä erilaisten ihmisten kanssa. Tärkeintä kuitenkin on, että voimme luottaa Jumalaan. Jeesus hyväksyy seurakunnan päänä meidät erilaiset ihmiset omaan ruumiiseensa. Saamme olla Jeesuksen työtovereita ja toimimme hänen käsinään ja jalkoinaan maailmassa. Voimme luottaa siihen, että Kristus seurakuntaruumiin pää ei hylkää, vaan meillä on aina paikka hänen luonaan.
Armorikasta syksyä jokaiselle.
Juho Hintikka
Kirkkoherra, Äänekosken seurakunta
Kirkon kulmilta -kolumnit
Marjatta Huhta
kirkkovaltuutettu, kirkkoneuvoston jäsen
Muutos on ikkuna uudistumiselle
Vuosi 2025–26 on Äänekosken seurakunnassa muutosten vuosi. Seurakunnan toiminnan toteutuksen avainhenkilöt - talousjohtaja, kappalainen ja kirkkoherra – vaihtuvat. Muutos on samalla avoin ikkuna uudistumiselle.
Itse toimin seurakunnassa monessa roolissa. Kirkkovaltuutettuna, kirkkoneuvoston jäsenenä, parissa toimintaryhmässä ja messujen toteutuksessa. Nämä sen lisäksi että kuolevaisena istun kirkon penkissä ja etsin ikiaikaista totuutta. Olen valinnut kirkon, koska se panee minut kysymään ”Mikä on totuus”. Olen valinnut kirkon siksikin, että maailman kaunein musiikki on syntynyt kirkon sanomasta ja kirkkoon. Kirkon luomat rituaalit tuovat rakenteen ja turvan elämän suurin käännekohtiin: pariutumiseen, syntymään, kuolemaan ja hautaamiseen. Kirkko on Raamatun viisauden koti ja kuolevaisen ilo.
Mitäkö tuo avoin ikkuna uudistumiselle voisi sisältää omassa seurakunnassamme? Kolme pointtia, sanoisi presidenttimme.
Toivon ensiksikin avointa keskustelua luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kesken siitä, millaista muutosta toivotaan ja miten. Kunnioittavaa keskustelua esim. siitä, miten seurakunta voisi olla läsnä eri toimipisteissä ihmisten kanssa, rauhallisesti ja järjestelmällisesti, kaikilla ”kylillä”. Työntekijän kiireetön läsnäolo arjessa on ensiarvoisen tärkeää seurakuntalaisille ja toimintaryhmille. Hienoa oli esim. kun Pyhäinpäivän iltana Jussi ja Jaana tarjosivat glögiä hautausmaalla, väki kävi ja jutteli. Syntyi yhteenkuuluvuuden tunnetta pimeyden keskellä, kynttilämeressä.
Toiseksi, toivon uutta otetta vapaaehtoistyöhön. Ns. kiitosaterioiden sijaa toivoisin luovaa ja kuuntelevaa keskustelua yhdessä vapaaehtoisten ja työntekijöiden kesken siitä, mitä seuraavaksi kaudeksi kaavaillaan ja miten. ”Vastuuttamista” olisi tärkeää harjoitella ajoissa ennen kuin vapaaehtoiset todellakin joudutaan vastuuttamaan, kun seurakunnan työntekijämäärää on välttämätöntä vähentää. Nyt jo seurakunta tarvitsee organisointiosaajia koordinoimaan vapaehtoistyötä. Tarvitaan koulutusta ja luottamusta seurakuntalaisten ideoihin, vaikkei niitä suunnitelmasta löytyisikään.
Kolmanneksi, toivon idearikkautta, rohkeutta ja vähän kaaostakin uuden luomisessa. Tarvitaan rohkeutta muuttaa ja muuttua. Tarvitaan luovaa hulluutta, keksimisen iloa ja kykyä luopua vanhoista rutiineista ja ryhmistä niin, että uutta mahtuu virtaamaan sisään. Tarvitaan kunnioitusta syntyville uusille ideoille. Tarvitaan uskallusta voida tuoda esiin ajatuksia ilman vähättelyn pelkoa. Kun luottamus vallitsee, löytyy myös yhdessä tekemisen ilo ja rohkeus.
Muutoksessa on aina mukana pelko ja mahdollisuus. Olkoon se Äänekosken seurakunnassa mahdollisuus.
Rauhaa ja odotusta – Joulua odotellessa
Leila Lindell
kirkkovaltuuston ja viestinnän toimintaryhmän jäsen
Marraskuun hämärä kietoo kylät ja kaupunginosat hiljaiseen viittaan. Päivät lyhenevät, ja usein tuntuu, että valo ehtii hädin tuskin nousta ennen kuin se jo jälleen katoaa. Silti tässä vuodenajassa on jotain erityistä – se pysäyttää ja antaa luvan olla rauhallisemmin. Kirkon kulmilla tämä näkyy konkreettisesti. Pihan lehdettömät puut, kirkon ikkunasta loistava lämmin valo ja penkille unohtunut kynttilälyhty kertovat, että ihmisten ajatukset ovat jo kääntymässä kohti adventtia ja joulua.
Samalla tavalla perheissä aletaan valmistautua. Ei vielä suurin askelin, vaan pienin, melkein huomaamattomin elein. Joku tuo sisään ensimmäiset havut oven pieleen, toinen etsii kaapista adventtikynttelikön, ja joku muistelee, mihin se viime vuonna saamansa kaunis joulukortti tuli talteen. Marraskuu on kirje joulun odotukseen – lempeä muistutus siitä, että valo on tulossa.
Adventin aika onkin kuin kirje meille kaikille. Se kertoo toivosta, rauhasta ja rakkaudesta, mutta myös pysähtymisestä. Kynttilöiden sytyttäminen on vanha perinne, joka kantaa sanomaa sukupolvelta toiselle. Kirkon kulmilla ensimmäinen adventtikynttilä sytytetään alttarille, mutta sama valo jatkuu perheiden kodeissa, kun lapset saavat sytyttää oman kynttilänsä keittiön pöydällä. Näin kirkon ja kodin välille piirtyy näkymätön silta.
Perheissä joulun odotus voi olla monenlaista. Toisille se on kiireistä touhua, lahjojen etsimistä ja leivonnaisten paistamista. Toisille taas hiljaista aikaa, jolloin pysähdytään muistelemaan läheisiä, jotka eivät enää ole mukana, tai jolloin otetaan puhelin käteen ja soitetaan ystävälle, jonka arkeen kaivataan piristystä. Kaikki tämä kuuluu joulun odotukseen, ja juuri siksi adventti on niin arvokasta aikaa. Se antaa luvan yhdistää menneen ja tulevan, kaipauksen ja ilon.
Kirje, jonka marraskuu meille kirjoittaa, voisi sanoa näin: “Älä kiirehdi ohitse. Pysähdy kirkon kulmille, istu alas keittiön pöytään, sytytä kynttilä. Katso lasta, puolisoa, ystävää tai naapuria silmiin ja kysy, mitä hänelle kuuluu. Anna valon kertoa, että joulu on tulossa – ei kiireen kautta, vaan rauhan ja läsnäolon.”
Kirkon kulmilla ja perheissä syttyy sama valo. Se ei ole pelkästään kynttilöiden loiste, vaan myös sydämen lämpö, joka leviää, kun jaamme sen muiden kanssa. Marraskuusta alkaa matka kohti joulua – matka, jossa jokainen pieni hetki on osa suurempaa tarinaa.