Sana sinulle
KANAEMON EVANKELIUMI
Kerran Jeesus sanoi ympärillään oleville ihmisille: ”Minä haluan koota teidät suojaan niin kuin kanaemo kokoaa poikasensa siipiensä suojaan.” Merkillinen mies: vertaa itseään kanaemoon. Mitähän Jeesus tällä oikein tarkoittaa?
Kun kanalinnun poikaset lähtevät liikkeelle pesästä, pysyy emo niiden lähettyvillä. Jos emolintu havaitsee saalistavan petolinnun, se päästää heti varoitusäänen. Emon varoituksen kuultuaan poikaset räpistelevät vauhdilla emon luo ja käpertyvät sen siipien alle turvaan. Emo painautuu maata vasten poikasten päälle ja pysyy siinä liikkumatta, ettei lähestyvä peto huomaisi. Jos kuitenkin petolintu näkee sen, se hyökkää, tarraa emolinnun saaliikseen, mutta sen alla suojassa olevat poikaset pelastuvat.
Ristillä kuollessaan Jeesus antoi itsensä uhriksi, jotta yksikään, joka häneen uskoo ei joutuisi pahan saaliiksi. Hän sovitti syntimme, teki sovinnon Jumalan ja sovinnon ihmisten välille, ja teki lopun vihollisuudesta.
Jeesus kutsuu ihmisiä rauhaan, sovintoon ja lähimmäisen rakkauteen. Jos me säntäilemme oman päämme mukaan sinne tänne, me saamme aikaan vain vahinkoa itsellemme ja toinen toisellemme. Kannattaa kuunnella ”emon” ääntä. Hän puhuttelee meitä lempeästi ja rakastaen. Ja kannattaa myös kuunnella toista ihmistä – sitäkin, jota emme itse pysty mitenkään hyväksymään. Kristus on meidän rauhamme, joka kutsuu meidät yhdessä turvaan.
Kun vaara on ohi ja kaikki on hyvin, emo nousee ja päästää poikaset taas kulkemaan vapaasti ympärillään. Niin meidätkin lähetetään, kulkemaan omaa tietämme, tekemään omat löytömme, kasvamaan ihmisenä ja iloitsemaan elämästä. Mutta pysytään turvassa, kuuloetäisyydellä Jeesuksen kanssa.
Tänään ja huomenna ja – jos Jumala suo – vielä seuraavanakin päivänä me saamme jatkaa kulkuamme. Jeesuksen tie on ristin tie – ja sillä tiellä hän kutsuu meitä kulkemaan kanssaan. Sillä tiellä on omat vaaransa ja vaivansa. Mutta ei ole enää kauaa siihen, kun saamme kuulla pääsiäisen sanoman siitä, että Ristin Tien Kulkija, Vapahtajamme ja Suojelijamme, Matkakumppanimme, on sittenkin kaikkea tämän maailman pahaa voimakkaampi, kuolemankin Voittaja.
Kirkon kulmilta -kolumni
Kirkkoja, kattiloita ja kattokruunuja
Evankelis-luterilaisten seurakuntien tehtävät jakaantuvat kahteen pääsuuntaan. Seurakunnat ovat osa Kristuksen kirkkoa, joka kutsuu ihmisiä Jumalan yhteyteen. Toisaalta seurakunta on julkishallinnollinen yksikkö, jolla on myös maallisen esivallan sille antamat tehtävät hoidettavanaan. Seurakunta on toisaalta jäsentensä yhteisö, mutta myös merkittävä vaikuttaja sijaintikunnassaan.
Seurakunnalle on annettu yhteiskunnallinen tehtävä huolehtia väestökirjanpidosta, hautaustoimesta ja kulttuurihistoriallisten rakennusten ja irtaimiston ylläpidosta. Näiden julkishallinnollisten tehtävien hoitamiseen seurakunnat saavat valtiolta korvauksen. Tämä valtionosuus määräytyy vielä tällä hetkellä kunnan – siis ei seurakunnan – väkiluvun mukaan. Jatkossa valtionosuuksien jakoperusteisiin on tulossa muutoksia siten, että seurakuntien erityispiirteet voidaan ottaa paremmin huomioon. Tuon valtionosuuden tulisi riittää noiden julkishallinnollisten tehtävien hoitamiseen. Tämä on valtiontalouden kiristyessä haasteellista. Kirkollisverotuottoja ei näihin yhteiskunnallisiin tehtäviin tulisi käyttää, vaan ne ovat tarkoitettu seurakunnan ydintehtävien hoitamiseen.
Seurakunta tarvitsee perustehtävänsä ja yhteiskunnan sille määräämien tehtävien hoitamiseen omaisuutta – rakennuksia ja irtaimistoa. Äänekosken seurakunnalla on kokonsa nähden paljon kiinteistöjä. Kuusi kirkkoa – kesäkirkko mukaan lukien – seurakuntataloja ja leirikeskus. Kiinteistöjen suuri määrä on perua seurakuntaliitoksista. Konginkankaan ja Sumiaisten kirkot ja tapulit ovat kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia. Seurakunnalla on myös irtaimistoa, jolla on museaalista arvoa, esimerkiksi Suolahden kirkon yhteydessä sijaitsevassa kirkkomuseossa ja vaikkapa Konginkankaan kirkossa sijaitsevat vanhat kattokruunut.
Seurakunnan omaisuudesta on tietenkin pidettävä huolta siten, että tilat ja kalusto säilyvät ja ovat käyttäjilleen toimivia ja turvallisia. Seurakunnan on myös pidettävä huolta luomakunnasta. Äänekosken seurakunnalle onkin myönnetty viime vuonna Kirkon ympäristödiplomi. Rakennusten ja irtaimiston kuntoa seurataan jatkuvasti muun muassa omaisuuden tarkastuksilla, jossa tehtävään valitut luottamushenkilöt yhdessä työntekijöiden kanssa tekevät havaintoja eri seurakunnan toimipaikoissa ja tekevät havaintojen perusteella kehitysehdotuksia. Kiinteistöille tehdään myös ammattilaisten tekemiä kuntotutkimuksia. Osa kiinteistön ylläpito- ja huoltotoimista tehdään omin voimin ja yhteistyökumppanien avulla. Suuremmat remontit aikataulutetaan investointisuunnitelmilla.
Tero Parkatti, Äänekosken kirkkovaltuuston jäsen