Äänekosken kirkko ja seurakuntakeskus

Äänekosken kirkko

Vellamontie 1a, 44120 Äänekoski

040 567 4051 Tilojen käyttö: suntio Riitta Kaikuranta

050 551 3672 Tilavaraukset: seurakuntatoimisto

370

Punatiilestä, puusta ja lasista rakennetun Äänekosken kirkon on suunnitellut arkkitehti Erkki Kantonen. Kirkko pystytettiin tulipalossa vuonna 1968 tuhoutuneen puukirkon paikalle. Valoisa rakennus edustaa aikakautensa modernia kirkkoarkkitehtuuria; se otettiin käyttöön vuonna 1973.

Kirkkoon tuo persoonallisen leiman vanhasta kirkosta säilyneet esineet: saarnatuoli, kirkonkellot, pihan kolme graniittilaattaa sekä kirkon sivuseinällä olevat taitelija Urho Lehtisen lasimaalaukset. Niiden aiheena taiteilija on käyttänyt Uuden Testamentin kertomuksia: Kristus siunaa viisi leipää ja kaksi kalaa sekä Kristus avaa sokean silmät. 

Kirkkoa on remontoitu mm. vuonna 1987, jolloin kirkosta poistettiin kokolattiamatto. Vuonna 2004 tehtiin sisäkaton puupanelointi ja uusittiin myös 30 vuotta vanhat sisävalaisimet sekä kellotornin risti valaistiin.

Keväällä 2012 aloitettiin kirkon peruskorjaus ja seurakuntakeskuksen rakentaminen kirkon yhteyteen. Kirkon peruskorjauksen ja uudisrakennuksen suunnitteli arkkitehti Pekka Paavola. Seurakuntakeskus vihittiin käyttöön toukokuussa 2013. Seurakuntakeskus nimensä mukaisesti sisältää kaikkien työalojen toimipisteet, kirkkoherranviraston, toimistot, diakoniatoimistot, päiväkerhotilat, nuorisotilat, keittiön ja seurakuntasalit sekä kirkkosalin. Remontin yhteydessä kirkon paikkamäärä putosi 650 paikasta nykyiseen 370 paikkaan.

Katso tästä YouTube-videokuvaa Äänekosken kirkosta!

Sijainti kartalla

Esteetön kulku Esteetön kulku
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

su 21.6. klo 10.00

Vellamontie 1a, 44120 Äänekoski

Messu

Sunnuntain teema: Kadonnut ja jälleen löytynyt. Pappina Tarja Seppänen.
su 28.6. klo 10.00

Vellamontie 1a, 44120 Äänekoski

Messu

Sunnuntain teema: Armahtakaa!
Messussa pappina Iiro Lampinen.
su 5.7. klo 10.00

Vellamontie 1a, 44120 Äänekoski

Sanajumalanpalvelus

Apostolien päivän teema: Herran palveluksessa.
Sanajumalanpalveluksessa palvelee pappina Johanna Porkola, musiikissa seurakuntamuusikko Tommi Kurtti.
su 12.7. klo 10.00

Vellamontie 1a, 44120 Äänekoski

Sanajumalanpalvelus

Sunnuntain aihe: Rakkauden laki.
su 19.7. klo 10.00

Vellamontie 1a, 44120 Äänekoski

Kirkastussunnuntain messu

Kristuksen kirkastumisen päivä.
su 2.8. klo 10.00

Vellamontie 1a, 44120 Äänekoski

Messu

Sunnuntain aihe: Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa; Hannu Huttunen, Janhonen.
to 6.8. klo 7.30

Vellamontie 1a, 44120 Äänekoski

Aamupuuro

Koko kansan aamupuuro
su 9.8. klo 10.00

Vellamontie 1a, 44120 Äänekoski

Messu

Sunnuntain aihe: Etsikkoaikoja.