Rippikoulut 2022

 

Äänekosken seurakunta järjestää vuonna 2022 yhdeksän rippikoulua; Päivä1 ja 2, Laaja 1-5, Pilistvere sekä Keimiö.  On mahdollista käydä myös jonkin järjestön tai muun tahon järjestämä rippikoulu. Muualla käyvät ilmoittautuvat myös rippikoulun kotiseurakuntaansa osallistuakseen talven&kevään seurakuntajaksolle. Seurakuntajakson aikana tutustutaan kotiseurakunnan toimintaan osallistumalla erilaisiin tilaisuuksiin ja tekemällä erilaisia seurakuntaan liittyviä tehtäviä. Seurakuntajakson lisäksi rippikouluun kuuluu lähijakso, joka meillä Äänekoskella on joko leiri tai useampia eri leiripäiviä. Rippikoulun voi käydä vaikkei kuuluisi kirkkoon. Kirkkoon liittyminen tulee ajankohtaiseksi mikäli haluaa tulla konfirmoiduksi. 

Päivärippikoulut 

Rippikoulupäivät sisältävät opetusta, toiminnallisia hetkiä, hartauksia sekä lounaan. Päivät kestävät yleensä noin klo 9–16. Päivärippikoulujen hinta on 40€. Hinta sisältää ruuat, materiaalit ja konfirmaatiokuvan.  

Päivä 1 Äänekosken seurakuntakeskuksella vk.9 ja viikonloppu talvikaudella, konfirmaatio su 6.3. klo 10 Äänekosken kirkossa.

Päivä 2  Suolahden kirkolla 6.-10.6. ja viikonloppu talvikaudella, konfirmaatio su 12.6. klo 10 Suolahden kirkossa.

 Leiririppikoulut 

Leiririppikoulussa on opetuksen lisäksi hartauksia, toiminnallisia hetkiä, ulkoilua, iltaohjelmaa, saunomista yms.  Laajaniemen rippikoulujen hinta 100€. Hinta sisältää majoituksen, ruuat, materiaalit ja konfirmaatiokuvan.  Pilistveren riparin hinta on 300. Hinta sisältää matkat, majoituksen, ruuat, materiaalit ja konfirmaatiokuvan. Keimiön riparin hinta on 300. Hinta sisältää matkat, majoituksen, ruuat, materiaalit ja konfirmaatiokuvan.  

Leiririppikoulut Laajaniemen leirikeskuksessa Äänekoskella (Liimattalantie 575): 

Laaja 1   6.–12.6. konfirmaatio su 19.6. klo 10 Äänekosken kirkossa

Laaja 2   Erityisteemana luonto/erä 14.-20.6 konfirmaatio su 3.7 klo 10 Äänekosken kirkossa. Tutustumme Eräkummien opastuksella laajaniemen maastossa luontoon ja eräilyyn (ei vaellus).

Laaja 3   Erityisteemana urheilu 27.6–3.7. Konfirmaatio su 10.7 klo 10 Konginkankaan kirkossa Tutustumme eri urheilulajeihin asiantuntijan opastuksella

Laaja 4   6.7.–12.7. Konfirmaatio su 24.7. klo 10 Konginkankaan kirkossa

Laaja 5   14.7.–20.7. Konfirmaatio su 24.7. klo 14 Konginkankaan kirkossa

 

Leiririppikoulut muulla 

Pilistvere (Viro)  27.6.-4.7. Konfirmaatio su 10.7. klo 14 Konginkankaan kirkossa Pilistvere sijaitsee Keski-Virossa 130 km Tallinnasta lounaaseen. Leiri pidetään Pilistveren pappilassa. Erityisteemana tällä leirillä on kansainvälinen diakonia ja lähetystyö.  Viron rippikoululaiset tarvitsevat passin tai virallisen henkilöllisyystodistuksen. Tällä hetkellä Viroon pääsee matkustamaan täydestä koronarokotesarjasta kertovalla rokotustodistuksella, negatiivisella testituloksella tai todistuksella aiemmin sairastetusta koronataudista.               

Keimiö  27.7.–3.8. Konfirmaatio su 7.8. klo 13 Sumiaisten kirkossa  Keimiön rippikoulun tukikohtana toimii Muoniossa sijaitseva Tunturikeimiö, josta tehdään erimittaisia päiväretkiä ja vaelluksia

 

Rippikoulu muualla

Rippikoulun voit käydä myös muualla kuin täällä meillä, mutta siinäkin tapauksessa ilmoittaudu mukaan samalla lomakkeella ja valitse Muualla -ryhmä. Talven ja kevään seurakuntajakso suoritetaan aina kotiseurakunnassa.

 

 

Rippikouluun ilmoittautuminen

Rippikouluun on nyt mahdollista jälki ilmoittautua                           Rippikouluun 21-22 ilmoittautuminen

Ensisijaiset leiri- ja kaveritoiveet pyritään ottamaan huomioon ryhmäjaoissa mahdollisuuksien mukaan, mutta kaikkia toiveita ei valitettavasti voida toteuttaa, kaikissa ryhmissä ei enää ole tilaa.

Jos rippikoululainen tarvitsee jotain erityistä tukea, mutta pystyy osallistumaan normaaleihin rippikouluryhmiimme, laittakaa ilmoittautumislomakkeeseen täppä kohtaan jossa sitä kysytää, että pystymme olemaan teihin yhteydessä puhelimitse ennen ryhmäjaon tekemistä.

Valinnasta tulee tieto sähköpostiin. Syksyn aikana saatte ohjeet ja aikataulut seurakuntajakson tapahtumista ja tehtävistä.

YHTEYSTIEDOT:

Mikäli kaipaat lisätietoa rippikouluun liittyvissä kysymyksissä, voit ottaa yhteyttä rippikoulusta vastaavaan pappiin Juho Hintikka tai rippikoulutyön työalasihteeriin Jari Sikanen.

Rippikoulutyön sähköposti: nuoret.aanekoski@evl.fi

Juho – puh. 045 13 93 485 tai Jari -puh. 045 65 77 196

Suurempaa erityistä tukea tarvitsevat rippikoululaiset voivat olla yhteydessä Keski-Suomen seurakuntien kehitysvammaistyön pappiin Maarit Nuopposeen (puh. 045 657 5715).