Suolahden kirkko

Suolahden kirkko

Katvelankatu 1, 44200 Suolahti

040 567 4051 suntio Riitta Kaikuranta

300

Kasvavan Suolahden teollisuusyhteisön hengellistä elämää vaikeuttivat vuosisadan alkupuolelta lähtien oman kirkon puute sekä pitkä matka Äänekosken kirkkoon. Papit kävivät varmimmin Suolahdessa vain suurimpien juhlien yhteydessä.

Suolahtelaiset heräsivät toden teolla oman kirkon hankintaan 1930-luvun alussa. Vaikka talvisota ja tavarapula vaikeuttivat rakentamista, kirkko ja sen yhteydessä oleva seurakuntasali valmistuivat vuonna 1940. Kirkon on suunnitellut arkkitehti Georg Henriksson. Tyyliltään se edustaa myöhäistä funktionalismia.

Alttaritauluna on öljyvärimaalaus ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä anna teille levon”. Taulu on taiteilija Alf Danningin käsialaa vuodelta 1953. Taiteilija kuoli kesken työn, mutta hänen oppilaansa saattoi sen valmiiksi. Taulun maisemaa leimaa suolahtelaisuus; kuvassa on Suojärvi ja Kirppuvuori. Tuleentuneen viljan leikkuussa olevat henkilöhahmot tuntuvat kotoisen suomalaisilta.

Vuosina 2009-2010 Suolahden kirkon ulko- ja sisäpinnat remontoitiin täydellisesti. Samassa yhteydessä myös pihaistutukset uusittiin.

Esteetön kulku Esteetön kulku
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

su 21.4. klo 10.00

Katvelankatu 1, 44200 Suolahti

Messu

Pyhäpäivän teema: "Jumalan kansan koti-ikävä"
Pappina Lauri Pietikäinen ja musiikissa Vivi-Ann Janhonen

Messu on Viron ripariryhmän oma jumalanpalvelus
ti 23.4. klo 10.00

Katvelankatu 1, 44200 Suolahti

Käsityöpiiri

Käsityöpiirin käytössä on kangaspuita, joilla kudotaan mm. tilauksesta mattoja. Matonkuteota leikataan ja kahvit juodaan rupattelun lomassa, omankin käsityön voi ottaa mukaan. Vanhoja lakanoita otetaan vastaan ja käytetään matonkuteiksi tai leikataan räteiksi, joita lahjoitetaan paikkakunnan yrityksiin. Yhteyshenkilö: Marja-Liisa p. 040 7194296.
su 28.4. klo 10.00

Katvelankatu 1, 44200 Suolahti

Messu

Tervetuloa koko seurakunnan yhteiseen messuun, jossa palvelevat musiikissa seurakunnan kaikki kuorot. Tarjolla kirkkokahvit. Pappina Juho Hintikka, kanttoreina Markku Aho ja Vivi-Ann Janhonen.
ti 30.4. klo 10.00

Katvelankatu 1, 44200 Suolahti

Käsityöpiiri

Käsityöpiirin käytössä on kangaspuita, joilla kudotaan mm. tilauksesta mattoja. Matonkuteota leikataan ja kahvit juodaan rupattelun lomassa, omankin käsityön voi ottaa mukaan. Vanhoja lakanoita otetaan vastaan ja käytetään matonkuteiksi tai leikataan räteiksi, joita lahjoitetaan paikkakunnan yrityksiin. Yhteyshenkilö: Marja-Liisa p. 040 7194296.
su 5.5. klo 10.00

Katvelankatu 1, 44200 Suolahti

Messu

Tervetuloa messuun. Pappina Juho Hintikka, kanttorina Kaija Niskala. Rippikouluryhmät Laaja 3 ja Päivä 2 osallistuvat messuun.
ti 7.5. klo 10.00

Katvelankatu 1, 44200 Suolahti

Käsityöpiiri

Käsityöpiirin käytössä on kangaspuita, joilla kudotaan mm. tilauksesta mattoja. Matonkuteota leikataan ja kahvit juodaan rupattelun lomassa, omankin käsityön voi ottaa mukaan. Vanhoja lakanoita otetaan vastaan ja käytetään matonkuteiksi tai leikataan räteiksi, joita lahjoitetaan paikkakunnan yrityksiin. Yhteyshenkilö: Marja-Liisa p. 040 7194296.
su 12.5. klo 10.00

Katvelankatu 1, 44200 Suolahti

Messu

Tervetuloa äitienpäivän messuun. Messussa äideille jaetaan ruusut. Pappina Lauri Pietikäinen, kanttorina Kaija Niskala.
ti 14.5. klo 10.00