Sana sinulle

Seurakuntatyöstä ja luottamuksesta

 

Pääsiäisen alla seurakunnan vapaaehtoiset järjestivät jälleen perinteisen pääsiäisvaelluksen, jossa yli 350 henkilöä pääsi tutustumaan pääsiäisenajan tapahtumiin. Kaikki tällaiset suuret jutut jäisivät järjestämättä ilman vapaaehtoisten aktiivista joukkoa.

Mietin usein osaammeko me seurakunnan työntekijät riittävästi arvostaa sitä työtä, jota seurakuntalaiset tekevät, ja vaikka arvostaisimmekin, niin osaammeko tukea heitä oikealla tavalla. Kun joku kysyy mitä työhöni nuorisotyössä käytännössä kuuluu, niin olen usein vastannut, että nuorisotyönohjaajan tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Leirillä siitä tietää, että kaikki menee hyvin, kun ei ole mitään muuta tekemistä kuin olla. Se on kyllä välillä vaikeaa, usein olisi helpompi tehdä asiat itse, kun luottaa siihen, että vapaaehtoiset isoset hoitavat homman.

Tällaisen keskustelun kuluessa eräs tuttu toimitusjohtaja avasi kerran omaa johtamisen ideologiaa sanomalla: ”Jos antamasi luottamuksen määrä ei tunnu pelottavalta, et luota tarpeeksi. Lisäksi huomion keskipisteenä oleminen kohottaa egoa, mikä on addiktoivaa. Ikävä kyllä, jos johtaja keskittyy loistamaan itse, heidän työntekijöilleen jää vähemmän tilaa loistaa.” Sama pätee myös isosten kanssa työskentelyyn. Miten vaikeaa ja miten paljon pitää tehdä töitä itsensä kanssa, ettei mene sörkkimään sekaan ja mikromanageeraamaan tilanteeseen, jonka vapaaehtoiset jo handlaa täysin. Miten on vaikea luopua ohjaksista ja luottaa.

Luottamus on käsite mistä myös usein rippikoulussa puhutaan, kun yritetään selittää uskoa. Jos Jumala on olemassa, näin on riippumatta siitä, mitä ihmiset ajattelevat. Usko ei ole vain ajattelua ja tutkimista. Se ei myöskään ole pelkästään kokemuksia. Uskossa on kyse enemmästä, elämää suuremmasta luottamuksesta hyvään Jumalaan Taivaallisena Isänä Kuulostaa äkkiseltään helpolta, vaikka luottaminen voi kyllä olla pelottavaa. Ihmisen tarve yrittää ymmärtää ymmärtämätöntä ja selittää selittämätöntä on ymmärrettävää.

 

  Nuorisotyönohjaaja Jari Sikanen

Kirkon kulmilta -kolumni

 

Minä tarjoan teille tulevaisuuden ja toivon

Jeremian kirjassa Jumala lupaa meille tulevaisuuden ja toivon. Tämä sanoma on hyvä kuulla juuri tänään. Konfliktit ja sodat tulevat päivittäisessä elämässä meidän eteen uutisissa. Hamasin terrori-iskut Israeliin ja Israelin kostotoimet Gazassa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sen kohta jo kaksi vuotta jatkuneet seuraukset. Epätietoisuus sabotaasista kaasuputkeen ja tietoliikennekaapeliin Itämerellä. Puhumattakaan niistä konflikteista, jotka jäävät näiden kaikkien varjoon. Jemenin vuosia jatkunut konflikti. Syyrian sisällissota, joka on jatkunut jo yli kymmenen vuotta ja jossa satoja tuhansia ihmisiä on menettänyt ja edelleen menettää henkensä. Kaiken tämän keskellä meiltä unohtuu, että Jumala on luvannut meille tulevaisuuden ja toivon.

Uutisten keskellä ja sosiaalisessa mediassa meille syötetään informaatiota, jossa toinen osapuoli on paha ja toinen on hyvä. Meidän oletetaan ottavan kantaa ja asettuvan jollekin puolelle. Useissa konflikteissa kuten Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan on se tilanne, että toinen osapuoli on aloittanut konfliktin ja toinen ainoastaan koettaa puolustaa omaa maataan. Monissa konflikteissa tilanne ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen. On konflikteja, joissa sanotaan uskonnon olevan syypää. Pohjois-Irlannissa sanottiin että konfliktia käytiin katolilaisten ja protestanttien välillä. Keski-Afrikan tasavallassa sanottiin, että konflikti on kristittyjen ja muslimien välillä. Yleensä uskonto ei kuitenkaan ole syypää konfliktiin. Syyllistä kannattaa ennemmin etsiä ihmisistä ja heidän vallanhalustaan sekä identiteettipolitiikasta, jonka lietsominen on omiaan johdattamaan konfliktiin ja oikeuttamaan väkivalta väärillä olettamuksilla siitä, mitä toinen on.

Suurin kärsijä jokaisessa konfliktissa on siviiliväestö. Ihmiset jotka haluavat rauhaa ja vakautta elämäänsä, mutta jotka joutuvat elämään konfliktin keskellä epätietoisuudessa. Kaiken tämän epätietoisuuden keskellä on usein liian helppoa tehdä toisista yleistyksiä. Näillä yleistyksillä koetetaan oikeuttaa väkivalta ja vihapuhe. Työssäni olen huomannut, että kun ihmiset kohtaavat, niin yleistykset väistyvät. Kun kristityt ja muslimit tai juutalaiset ja muslimit kohtaavat niin he oppivat tuntemaan toisen ihmisen, lähimmäisen. Vaikka uskomme eri tavoin, niin meillä on samoja unelmia ja toiveita. Näiden unelmien ja toiveiden varaan on hyvä rakentaa keskinäinen kunnioitus ja yhteisymmärrys.

Siksi ajattelen, että Jumalan lupaus meille tulevaisuudesta ja toivosta on tärkeä. Kaikkien konfliktien keskellä ja maailman mustavalkoisuuden keskellä me voimme avoimin mielin oppia toinen toisiltamme ja todeta, että vaikka olemme erilaisia, niin meitä yhdistää toivo paremmasta huomisesta. Ja sen Jumala on meille Jeremian kirjassa luvannut.

Kirjoittaja on äänekoskelaislähtöinen rauhantyöhön erikoistunut pastori Aaro Rytkönen

 

Sana sinulle, ole hyvä. Hetken hiljentyminen vuoden jokaiselle pyhäpäivälle.